17.6.2019

Minun elämäni tarina luotu julisteiden avulla



Yhteistyössä Poster Storen kanssa

Ruokaharrastajana kaikki katseeni ovat aina keittiössä ja keittiön ympäristössä. Keittiöni on valitettavasti tosi pieni ja ahdas, mutta tilanpuute ei ole ollut esteenä tehdä tässä keittiössä mahtavia herkkuja. Joskus tuntuu, että 24:stä tunnista ainakin 23 vietän keittiössäni. Siksi kun minulle ehdotettiin tätä yhteistyötä, ensin ilahduin ja innostuin katsomaan näitä ihania keittiötauluja. Tämän jälkeen heräsin ja tajusin, ettei tästä tulekaan mitään, sillä keittiössäni ei ole ollenkaan tilaa tauluille ja ainut työtaso, joka minulla on, on 50x50 cm. Mission impossible.


Touhuten koko ajan keittiössä ja tekemässä pitkiä työvuoroja, jäi kuitenkin huomaamatta, että meidän talon sisustus ei ole muuttunut mihinkään suuntaan kymmeneen vuoteen. Bosnialaisena pakolaisena luonnollisesti yritin koko ajan tuoda kotiini osan kotimaastani. Käsityönä tehdyt matot toimmekin bosniasta sekä öljymaalaukset, joissa on tuttuja maisemia, mutteivat ne silti tuoneet kotoisaa oloa.





Yhteistyö posterstore.fi kanssa avasi silmiäni, jolloin heräsi ajatus siitä, että kotoisan olon voisin luoda sisustamalla olohuoneen seinälle tarinan, jossa on pala minua. Menin selaamaan posterstoren koko monipuolista juliste valikoimaa, jolloin aloin rakentaa minun tarinaani. Aloitin tietysti keittiötauluista ja vanhanaikainen kahvimylly herätti muistoja kotimaastani, jossa äiti aina jauhoi tuoreen kahvin kahvipavuista. Sen tuoksu ei ole missään muualla yhtä miellyttävä. Kahvimyllyn pariksi valitsin Coffee Guide -julisteen, sillä italialaista kahvia meillä juodaan kesäterassilla pitkin kesää.

Jotta kaikki ei ole niin idyllistä, tarinan alku kertoo sodasta.

Piilossa oleminen kellarissa, ainut valo tuli ikkunoista, joista ei saanut kurkkia. Teräksiset ikkunaristikot toivat turvallista tunnelmaa, muttei silti turvallisuutta. Koitti hetki, jolloin meidän kansamme ja suvut hajotettiin aivan kuin voikukan höytyvät puhaltaisi pois. Tällä kertaa ei ollut kuin vain yksi toive: selvitä elossa.

Pakolaiskauden jälkeen meille avautui uusi valoisa ikkuna, jonka tie vei Suomeen. Tänne olemme kotiutuneet ja reilusti yli 20 vuotta rakentaneet kodissamme Bosniaa säilyttämällä kulttuurin, perinteet ja kaikista tärkeimmän eli kielen.

Joka kesäloma suunnittelemme kotimaassa käyntiä aivan kuten muuttolinnut; kesäaikana mennään syntymäpaikkaan, jossa on meidän rikkinäiset seinät ja haavoittuneet unelmat. Uudesta avatusta ikkunasta huolimatta, katse on aina taaksepäin: sinne mistä me tulimme.


Tämä oli minun elämäni tarina luotu posterstore.fi julisteiden avulla. En olisi uskonut, mutta ensimmäistä kertaa tunnen kotini kodiksi.

Haluatko sinäkin luoda oman tarinasi omiin seiniin? Tai sisustaa ihan muuten vaan? Juuri nyt saat Sokerivaltakunta30 -koodilla -30% alennuksen posterstore.fi juliste- ja kehysvalikoimasta poislukien selection-sarjasta. Tämä ei ole affiliate-linkki, enkä minä hyödy tilauksestasi, haluan antaa teillekin mahdollisuuden uudistaa kotisi moderniksi ja oikein edullisesti. Jos olet onnekas ja omistat upean keittiön (toisin kuin minä), suosittelen sinulle kurkistamaan juuri näitä keittiötauluja ja jos valiitset niitä, olen terveellisesti katellinen.

Ja kun toivossa aina elää, minun toive ja haaveeni on keittiöremontti, jonka keskipiste olisi tämä taulu.

 Mikä on sinun suosikkisi?



___________________________________________
Brändistä:

Poster Store: lifestyle-brändi valikoidulle ja
edulliselle seinätaiteelle

Jokainen tuottamamme juliste ja kehys auttavat asiakkaitamme
luomaan kodin, jota he rakastavat. Inspiroivat ja tyylikkäät
teoksemme ovat osa kotia ympäri maailmaa.
Ympäristö on tärkeä Poster Storelle. Julisteemme ovat painettu
paperille, jolla on vastuullisen metsäalan FSC-ympäristömerkki.
Painotehtaamme ja kaikkien julisteiden valmistus kantaa
Pohjoismaista Joutsenmerkkiä, joka on yksi tiukimmista
ympäristömerkeistä Euroopassa.

Tarinamme

Tukholma, kevät 2014 – Poster Storen perustivat Oskar Renlund ja
Tobias Renlund. Veljekset esittivät ajatuksen, että taiteen pitäisi olla
kaikkien saatavilla - eikä kauniiden asioiden tarvitse olla kalliita.
”Poster Storen liiketoiminnan liikkeellepaneva voima oli halu
luoda paikka täynnä inspiraatiota. Kotisi pitäisi olla keidas,
joka antaa sinulle inspiraatiota ja energiaa - haluamme olla
auttamassa ihmisiä luomaan juuri näin.”
– Oskar Renlund, Perustaja
Ja niin syntyi Poster Store, joka tarjoaa laadukkaita julisteita ja
kehyksiä eri tyyleissä. Suunnittelut tekee sekä oma arvostettu
suunnittelijamme sekä yhteistyössä tunnettujen taiteilijoiden kanssa
eri puolilta maailmaa - avaten ovet upeiden taideteosten maailmaan.
Sittemmin Oskarin todellinen intohimo suunnitteluun yhdistettynä
Tobiaksen todelliseen iloon yrityksen rakentamiseen on johtanut
menestykselliseen laajentumiseen jo kymmeneen eri Euroopan
maahan.

Tuotteistamme

Julisteemme painetaan paikallisesti Tukholmassa ruotsalaisella
paperitehtaalta nimeltä Lessebo bruk. Tehdas perustettiin vuonna
1693 ja se sijaitsee tiheämetsäisellä alueella suurten matalien
järvien välissä Smålandin sisämaassa. Tehdas on tuottanut paperia
sukupolvilta sukupolville, halliten taitoansa ja kehittäen maailman
ilmastoystävällisintä paperia.
“Meille on luontaista huolehtia ja edistää ympäristöä tuleville
sukupolville, ja siksi enemmän puita istutetaan kuin satoa
korjataan.”
– Lessebo bruk
Julisteet on painettu taidegalleria-laatuiselle raskaalle paperille.
Julisteillamme on myös arkistointiominaisuudet. Ne eivät muuttuu
keltaisiksi ajan kuluessa
Kehyksemme ovat saatavilla erilaislla kauniilla viimeistelyillä.
Tarjoamme vahvistettuja alumiinikehyksiä kiiltävän kultaisina,
kuparisina, hopeisina ja mattamustina. Meiltä löydät myös
puukehykset tammen ja saksanpähkinän värisinä sekä mäntypuiset
kehykset mustalla ja valkoisella viimeistelyllä klassisen ulkonäön
saavuttamiseksi.
Kaikki kehyksemme ovat varustettu pleksilasilla. Pleksilasilla on
samat heijastavat ominaisuudet kuin lasilla, mutta se on vain

kauniimpaa, kestävämpää ja kristallinkirkasta.

8 kommenttia:

  1. Sain tästä postauksesta ehdottomasti inspiraatiota omienkin seinieni täyttämiselle, näyttää aivan upealta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäät. Kiitoksia.

      Poista
  2. Monta Poster Storen yhteistyöpostausta lukeneena voin sanoa, että sinun postauksesi oli kaikista koskettavin. Näen sinun menneisyyden ja tulevan noissa taulussa ja se on aivan ihanaa Sanja <3
    Jos tässä mielentilassa, missä siis nyt olen, saisin taulun valita, se olisi ehdottomasti tämä https://posterstore.fi/julisteet/tekstitaulut/i-believe-in-you-juliste/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ihana. I hope you're doing great. I believe in you 💕

      Poista
  3. Todella ihana ja koskettava tarina! Moni on tehnyt yhteistyötä Poster Storen kanssa mutta komppaan Outia siinä, että sinun valitsemat julistetaulut saivat ihan uuden ulottuvuuden. Tarina sinun taulujesi takana kosketti minua. On vaikea miettiä miltä on mahtanut tuntua kun täytyy jättää tuttu ja turvallinen ja lähteä kohti uutta, josta ei tiedä yhtään mitään. Siitä uudesta tulee sitten koti tai koti vasta sitten kun toit sinne "tämän tarina". Kaunis ja koskettava postaus Sanja <3

    Valikoimassa on monia, jotka mielyttävät minua. Ehkä eniten tämä https://posterstore.fi/julisteet/joy-juliste/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marjo ihana. Kiitos lämpimistä sanoista. Elämäni tiellä ei ole koskaan ollut ruusun terälehtiä, mutta valintani on aina ollut kävellä piikkien päällä eteenpäin, hymyyn kanssa sen sijaan, että jankutan pienestä kivestä kengän sisällä. Joy-juliste ehkä mahtuisi johonkin minunkin tarinaan. Se on aivan ihana.

      Poista
  4. Joskus sitä harmittelee että talossa on niin kierot seinät ettei taulutkaan välttämättä paikoillaan pysy. Sinun tarinasi puolestaan koskettaa. Koti on siellä missä sydän on

    VastaaPoista
  5. Ihanat julisteet ja suloinen tarina. Mulla on seinät täynnä Desenion tauluja sekä Aurora Decorarin Muumi-tauluja :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...