Unikonsiemenen kirsikkaleivos

3.4.2018

Tämä leivos on kaksi minun heikkoutta yhdessä suupalassa.

Linnutkin tietävät, että rakastan unikonsiemeniä. Miksi se musta pilkku on niin tärkeää minun makuaisteille, en osaa sanoa.

Muistan jo lapsuudesta, kun äitini teki unikonsiemenensarvia ja söin salassa niiden täytettä niin paljon kun ehdin, ennen kuin äitini otti minut kiinni. En ikinä jaksanut odottaa niiden paistumista ja silloin, kun ne olivat vihdoinkin paistuneet, ne olivat hetkessä jo syöty.

Itsekin olen jatkanut leipomista unikonsiemenien kanssa ja tässä blogissa on paljon ihania reseptejä unikonsiementen rakastaville. Useimmiten yhdistän unikonsiemenet luumujen kanssa, mutta kirsikka on myös yksi lempihedelmistäni, joten kun törmäsin tähän ohjeeseen blogissa Coolinarija, tiesin, että ensimmäisenä vapaapäivänäni aion leipoa juuri tätä.

Unikonsiemenen kirsikkaleivos

Pienen pieni ongelma oli se, että pakastekirsikoita ei löydy kaupasta ja oman pihan kirsikat olivat kerätty hirveässä kiireissä ja olivat pakkasessa kivien kanssa, joten hampaita oli varottava koko ajan leivosta syödessä. Se ei kuitenkaan vaikuttanut mahtavaan makuun ja tiedän, että tätä tulee leivottua uudelleen.

Unikonsiemenen kirsikkaleivos

Unikonsiemenen kirsikkaleivos

5 isoa munaa
350 g sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 sitruuna (mehu ja kuoriraaste)
150 ml maitoa
100 ml öljyä
350 g vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1 leivinjauhetta
200 g unikonsiemeniä (jauhettu kahvimyllyssä, blenderissä, morttelissa…)
300 g kirsikkaa

Esilämmitä uuni 200 asteeseen.
Voitele ja korppujauhoitta n. 34x22cm uunivuoka.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaniljasokeri, raastettu sitruunan kuori ja sitruunamehu, maito ja öljy. Lisää vehnäjauhot, johon on sekoitettu leivinjauhe ja suola siivilän läpi ja sekoita nuolijalla varovasti nostelen.
Kaada puolet seoksesta vuokaan ja paista uunissa sen verran, että päälle muodostuu kuori. Sillä aikaa sekoita unikonsiemenet jäljelle jääneeseen taikinaan ja sekoita hyvin.
Ota kakku uunista pois ja laita kirsikat varovasti pinnalle. Kaada unikonsiementaikina päälle ja levitä varovasti. Paista uunissa 10 minuuttia ja laske lämpö 175°. Paista vielä n. 25 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Jäähdytä hyvin ja laita halutessasi tomusokeria pinnalle.

Sokerivaltakunta - blogia voit seurata myös 
ja 
kautta.

Psst. Osallistu arvontaan!

Palkintona Kevätmessujen liput. KLIK!







6 kommenttia

  1. Onpas herkullisen ja pehmoisen näköisiä herkkuja. Kivaa huhtikuuta sinulle ihana Sanja <3

    VastaaPoista
  2. Ohhoh onpas ihanan erilaisia ja herkullisen näköisiä leivoksia! :)

    VastaaPoista
  3. Niin ihanat kuvat! <3

    VastaaPoista

©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.