Poke cake (Reikäleivos)

7.2.2018
Poke cake (Reikä leivos)


Pohja

6 kananmunaa
6 rkl sokeria
6 rkl vehnäjauhoja
4 rkl tummaa kaakaota
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl öljyä
1,5 dl maitoa

Lämmitä uuni 180°C. Sekoita jauhot keskenään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää öljy ja hiljennä vatkain pienemmälle. Lisää seokseen vuorotellen jauhot ja maito ja vatkaa pienemmällä teholla. Kaada seosta leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan (n. 36x25cm) ja paista 20-25 minuuttia.

Heti kun pohja on valmis, ja vielä kuuma, painele reiät puukauhan varsilla.
Itse olen käyttänyt nyt ensimmäisen kerran mielestäni liian pientä vartta. Ensi kerralla haluaisin tehdä vähän isommat reiät paksummilla varsilla, silloin leivoksesta tulee näyttävämpi.


Täyte I

1 l maitoa
2 dl maissitärkkelystä
6 rkl sokeria
väri- ja makuyhdistelmä maun mukaan (minttu öljy, vaniljasokeri, mansikka-aromi…)
(Seosta voi värjätä esim. pastavärillä. Minä värjäsin punajuurijauheella ja lisäsin 3 rkl vaniljauutetta. Oli tosi hyvämakuinen ja kivanvärinen.)

Sekoita tasaiseksi sokeri, vaniljasokeri (tai aromi maun mukaan), maissitärkkelys, elintarvikeväri ja noin 1 dl maitoa.
Laita loput maidosta kiehumaan. Kaada maissitärkkelysseos ja keitä hiljalleen koko ajan sekoittaen, että siitä tulee sileä ja paksu kreemi. Ole varovainen, pohja palaa herkästi. Jos huomat, että kreemi on tarttunut kiinni pohjaan, kaada heti toiseen astiaan äläkä raavi pohjasta palannutta osaa, muuten koko kreemi haisee palaneelle.
Lado kuuma kreemi pohjan päälle, tasoita ja anna jäähtyä niin, että päälle muodostuu kuori.


Täyte II

1 l maitoa
2 dl maissitärkkelystä
6 rkl sokeria
4 rkl kaakaota
100 g tummaa suklaata

Keitä kreemi samalla tavalla kuin edellinen, paitsi että pieneksi pilkottu suklaa lisätään keittämisvaiheessa. Kun on valmis, lado sen varovasti ensimmäisen täytteeseen päälle. Jäähdytä leivosta hyvin ennen leikkaamista!




Lisää inspiroivia ohjeita löydät täältä:
http://starbox.fi/sokerivaltakunnankuulumisia

Pssst!

Seuraathan herkkujani myös Instagramissa ja Facebookissa?

6 kommenttia

  1. Voi apua miten hyvältä tuo näyttää. Teki heti mieli keittää cappuccinot tuollaiset leivoksen kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea Outi. Voimme juoda sen yhdessä <3

      Poista
  2. Onnistaakohan pakastus valmiina paloina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokeillut, mutta uskon, että onnistu. Pitäisi joskus kokeilla, mutta sen tyyliset leivokset meillä ei tarvitse pakasta :D. 4-5 päivää säilyy hyvin jääkapissa.

      Poista
  3. Oii, näyttää ihan huikean hyvältä! Testiin!

    VastaaPoista

©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.