7.2.2018

Poke cake (Reikäleivos)

Poke cake (Reikä leivos)


Pohja

6 kananmunaa
6 rkl sokeria
6 rkl vehnäjauhoja
4 rkl tummaa kaakaota
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl öljyä
1,5 dl maitoa

Lämmitä uuni 180°C. Sekoita jauhot keskenään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää öljy ja hiljennä vatkain pienemmälle. Lisää seokseen vuorotellen jauhot ja maito ja vatkaa pienemmällä teholla. Kaada seosta leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan (n. 36x25cm) ja paista 20-25 minuuttia.

Heti kun pohja on valmis, ja vielä kuuma, painele reiät puukauhan varsilla.
Itse olen käyttänyt nyt ensimmäisen kerran mielestäni liian pientä vartta. Ensi kerralla haluaisin tehdä vähän isommat reiät paksummilla varsilla, silloin leivoksesta tulee näyttävämpi.


Täyte I

1 l maitoa
2 dl maissitärkkelystä
6 rkl sokeria
väri- ja makuyhdistelmä maun mukaan (minttu öljy, vaniljasokeri, mansikka-aromi…)
(Seosta voi värjätä esim. pastavärillä. Minä värjäsin punajuurijauheella ja lisäsin 3 rkl vaniljauutetta. Oli tosi hyvämakuinen ja kivanvärinen.)

Sekoita tasaiseksi sokeri, vaniljasokeri (tai aromi maun mukaan), maissitärkkelys, elintarvikeväri ja noin 1 dl maitoa.
Laita loput maidosta kiehumaan. Kaada maissitärkkelysseos ja keitä hiljalleen koko ajan sekoittaen, että siitä tulee sileä ja paksu kreemi. Ole varovainen, pohja palaa herkästi. Jos huomat, että kreemi on tarttunut kiinni pohjaan, kaada heti toiseen astiaan äläkä raavi pohjasta palannutta osaa, muuten koko kreemi haisee palaneelle.
Lado kuuma kreemi pohjan päälle, tasoita ja anna jäähtyä niin, että päälle muodostuu kuori.


Täyte II

1 l maitoa
2 dl maissitärkkelystä
6 rkl sokeria
4 rkl kaakaota
100 g tummaa suklaata

Keitä kreemi samalla tavalla kuin edellinen, paitsi että pieneksi pilkottu suklaa lisätään keittämisvaiheessa. Kun on valmis, lado sen varovasti ensimmäisen täytteeseen päälle. Jäähdytä leivosta hyvin ennen leikkaamista!




Lisää inspiroivia ohjeita löydät täältä:
http://starbox.fi/sokerivaltakunnankuulumisia

Pssst!

Seuraathan herkkujani myös Instagramissa ja Facebookissa?

Punaviinipaisti

Punaviinipaisti

Klassinen, lihaisa punaviinipaisti korvaa hyvin perinteisen karjalanpaistin juhlissa kuin juhlissa. Liha hautuu pitkään uunissa ja maustuu ihanaksi, mausteiden ja punaviinin ansiosta. Näin valmistettu paisti sopisi jopa valtion vieraille.

1 kg paistilihaa, kuutioituna
3 rkl oliiviöljyä
3 porkkanaa, kuutioituna
3 sipulia, kuutioituna
4 valkosipulinkynttä, silputtuna
3,5 dl punaviiniä
1 prk tomaattimurskaa
2 lihalientä (fondi tai kuutiot)
1 laakerinlehti
10-12 kokonaista mustapippuria
1-2 suolaa
viimeistelyyn:
paistettuja herkkusieniä


Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen ruoanlaittoa. Paista lihakuutiot neljässä tai viidessä erässä, jotta pannu ei jäähdy liikaa. Näin lihat ruskistuvat kunnolla, ja saat makua myös pannun huuhteluliemeen, joka käytetään kastikkeeseen. Siirrä liha pataan.

Kuullota sipulia ja porkkanoita pannulla muutama minuutti. Lisää pataan valkosipulisilppu ja kuullota vielä hetki. Lisää ne pataan.

Lisää pataan lihafondit ja mausta suolalla. Lisää mustapippurit ja laakerinlehti.

Kiehauta pannulla punaviini ja tomaattimurska. Kaada liemi pataan, peitä kannella ja hauduta uunissa 170 asteessa 3 tuntia. Viimeisen tunnin aikana voit halutessasi lisätä pataan paistetut herkkusienet.



Lisää inspiroivia ohjeita löydät täältä:
http://starbox.fi/sokerivaltakunnankuulumisia

Pssst!

Seuraathan herkkujani myös Instagramissa ja Facebookissa?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...