Nyhtölohiburgerit jogurttikastikkeella

2.10.2016


Hampurilaissämpylät



Taikina:

12 kpl
50 g hiivaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
2 dl maitoa
1 dl öljyä
1 dl vettä
n. 8 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna

Voiteluun:

1 kananmuna

Päälle:
seesaminsiemeniä

Murenna hiiva kulhoon. Lisää sokeri ja lämmitetty vesi. Lisää öljy ja maito. Sekoita joukkoon puolet vehnäjauhoista, kananmuna ja suola. Lisää jauhoja vähän kerrallaan ja vaivaa taikina tasaiseksi.
Anna taikinan kohota.
Kauli taikina 1-2 cm paksuiseksi levyksi. Leikkaa ison lasin avulla 12 ympyrää ja aseta ne leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Anna kohota liinan alla 15–20 minuuttia.
Voitele kohonneet sämpylät munalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.
Paista uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Nyhtolohi






n. 600 g lohifileetä
2 rkl Urtekram Cajun-mix mausteseosta

Ripottele lohen päälle Cajun- mix mausteseos ja paista uunissa 225 asteessa noin puoli tuntia.
Irrota nahka kalasta ja laita kulhoon. Revitä se pieneksi haarukalla.

Jogurttikastike




4 dl turkkilaisjogurttia

½ tl suolaa
1 tl Urtekram jauhettua korianteria
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua

Sekoita kaikki ainekset yhteen kulhossa ja anna seisoa jääkaapissa vähintään puoli tuntia, niin että maut tasaantuvat.

Lisäksi


rucolaa tai jotain muuta lehtisalaattia



Leikkaa sämpylät keskeltä ja asettele päälle rucola.








Laita päälle revittyä lohta ja jogurttikastikkeetta. Peitä toisella sämpylän puoliskolla ja nauti ihanasta, hieman tulisesta hampurilaisesta, jolle raikas jogurttikastike tuo tasapainoa.





Osallistun tällä ohjeella Urtekram ja Ruoka.fi:n maustehaaste-kilpailuun. Käy äänestämässä oma suosikkisi! Sivu aukeaa klikkaamala alla olevaa kuvaa.

http://ruoka.fi/vinkit/urtekram/urtekram-kilpailu-aanesta-parasta-maustajaa-voita-99-euron-tuotepaketti

Äänestä omaa suosikkiasi 20.10.2016 mennessä  ja voit voittaa 99 eurolla upeita Urtekram-tuotteita. 

14 kommenttia

  1. Nams! Näyttääpä hyvältä! Täytyypä joku päivä testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Suosittelen lämpimästi. Se on helppo ja nopea tehdä ja maku on mahtava!

      Poista
  2. Näyttääpä todella hyvältä. Itse olen mausteisen ruoan ystävä <3

    VastaaPoista
  3. Oih, todella herkullisen näköisiä ja kuuloisia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! Suosittelen kokeilemaan :)

      Poista
  4. Nyt kyllä osuit suoraan sydämeen ja makuhermoonkin. Kalaruoka eri muodoissaan on aina ollut ruokalistojeni kärjessä. Tämä resepti on laadittu todella hienosti kuvineen, tuntuu ihan siltä kuin vierestä ja kädestä pitäen ohjaisit Nyhtölohiburgerien valmistusta. Jogurttikastike lisää lohen mehevyyttä burgerin täytteenä hyvin. Kiitos Sanja! Yllätin viikonloppuvieraani eli tyttäreni perheen uudella tavalla grillatulla lohella(sähkövastusgrilli keittiössäni,kun sivelin lohifileet edellisenä iltana juoksevalla hunajalla ja ripottelin himalajansuolaa hunajan päälle ihan reilusti. Aamulla sivelin lohifileiden pintaan vielä Kikkoman-soijakastiketta juuri ennen grillivastusten alle laittoa. Kun fileiden pinta näytti kauniin ruskealta käänsin ne jättikokoisella paistinlastalla ja poistin nahkat rullaten. Sivelin uudelle pinnalle vielä soijakastiketta ja hetken päästä grillatut lohifileet olivat valmiita ja herkullisen näköisiä tarjoitavaksi. Pian parhaat makutuomarit ruokapöydässäni Aleksi 2-v. ja Sara 4 1/2-v. pyysivät kilpaa huudellen, että: "Anna vaari lisää."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Hannu. Sinun grilli ohje kuulostaa niin hyvältä, että pakko kokeilla sitä. Tarvikkeet löytyy, grilli löytyy, vapaa aika puuttuu tällä viikolla, mutta kyllä se pian järjestyy; )

      Poista
  5. Ah. Kiitos ohjeesta. Tätä täytyy ehdottomasti kokeilla :)

    VastaaPoista
  6. No nyt tuli nälkä...

    VastaaPoista
  7. Edellisten kommentoijien tapaan mullekin tuli nälkä, herkulliselta näyttää :-).

    VastaaPoista
  8. Nämä eivät olekaan mitään roskaruokaa! Herkullisia! :P

    VastaaPoista
  9. ai että onkin hyvän näköistä ja kuuloista <3

    VastaaPoista
  10. Kiitos. Mahtava ohje ja ihanat kuvat! Ei ole koskaan tullut mieleenkään valmistaa nyhtölohta. Tämä pääsee ehdottomasti meidän ensi viikon ruokalistaan.

    -S

    VastaaPoista

©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.