Synttärit

14.4.2016



Taas tuli vuosi lisää, eikä tunnu, että vuosi on mennyt. Päivää ei oikein juhlittu, sillä työvuoroni oli klo. 10-22. Sen lisäksi iski huono olo, flunssa ja hieman kuumetta. 
Tänään sama olo jatkuu ja mietin jaksanko lähteä huomenna Helsinkiin. Meininki on niin tärkeä minulle, mutta kipeenä ei kannata lähteä. 


Nyt on kuitenkin sen verran voimia, verrattuna aamuun, että nyt jaksan kiittää sly-rinkiläisiä ja emoille ihanasta lahjasta: Liisa Westerbergin Makeaa leivontakirja. Kirja saapui jo viime viikolla ja ehdin jo hyvin tutustua kirjaan, ihastua Liisan leivonnaisiin ja saada uusia leivontainspiraatioita.


Eilen, oikeana päivänä, kun tilauksesta tuli ihana kortti maailmalta ja postimerki paljasti lähettäjän. Nami-hiiri postimerkillä! Ihana! 


Kotiin tullessa, pöydällä odotti ihana kukkakimppu. Sen lisäksi hauska lahja tyttäreltä,  joka seisoi vieressäni edellisenä päivänä kun yritin poistaa lohesta ruodot nätisti ja tuumasin että kalapinsetit taitaa olla ainoa työväline mikä puuttuu meidän keittiöstä. Omenapora oli ilmeisesti lisätty sitä varten, että tajuan miten laaja työvälinevalikoima on. Ei minulla ollut omenaporaakaan. Mutta on minulla ihana perhe ja ystävät.




12 kommenttia

  1. Onnittelut vielä tätäkin kautta.
    Pikaista paranemista ♡♡♡

    VastaaPoista
  2. Ihanat kukat ja muistamiset! Toivottavasti Liisan kirjasta on iloa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todellakin! Liisan kirjat ovat mahtavia!

      Poista
  3. Hyvää mieltä ja paljon onnellisuutta, iloisuuttaa seuraavaa synttäripäivää odotellessa !
    n-h
    http://nami-hiiri.vuodatus.net

    VastaaPoista
  4. Myöhästyneet synttäri onnittelut! Toivottavasti olet jo parantunut tai ainakin paranemaan päin :) Meilläkin ollaan kovasti sairasteltu ja tuntuu että varsinkin pieni neiti saa kaikki taudit mitä vaan meillä muillakin on. Oikea tautimagneetti. Aivan ihana tuo kukkakimppu.

    VastaaPoista
  5. Hei sinä ihana! ^_^ Hain huhtikuun SLY-paketin tänään, ja samalla sain tietää siun häärineen pääni menoksi, kiitos! Teen postauksen paketista huomenna, mutta jo nyt haluan kiittää sinua todella kivasta ja antoisasta kolmesta kuukaudesta - onnistuit pakettien sisällön sekä reseptien osalta nappiin! Tämän viimeisimmän paketin reseptit ainakin ensisilmäyksellä vaikuttavat minulle haasteellisilta, mutta ehdottomasti lähden kokeilemaan! :)
    Ja myöhästyneet synttärionnittelut sinulle myös. Törmäillään täällä blogimaailmassa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia! Kiva kuulla, että onnistuin ilahduta sinua. Törmäillään...

      Poista
  6. Lämpimät onnittelut myös minulta, vaikkakin myöhässä!

    VastaaPoista

©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.