9v:n Disco-bileet –tunnelmia

19.4.2016


Sunnuntaina juhlimme meidän 9 v prinsessan syntymäpäivää. Synttärit on tässä blogissa aina ollut iso juttu, kun bloggaaja-äiti yrittää toteuttaa kaikkia lasten toiveita, mahdollisuuksien ja kykynsä mukaan, tietenkin. Eikö juuri eräs synttärikakku tuonut tämän blogin pinnalle? Blogini oli vain kuukauden vanha (ja oli tarkoitettu pieneen piiriin työkavereita, reseptikirjaksi) kun Akvaariokakku herätti paljon huomioita ja blogini sai paljon lukijoita.

Sen jälkeen blogissa on  juhlittu paljon; olemme esteratsastaneet, syöneet oikeaa hevosta, lentäneet sateenkaaressa, tehneet vahingossa K-18 kakun 6v pojalleni, käyneet sirkuksessa, ilotulittaneet….. Minusta kaikkien aikojen kaunein oli Angry birds-juhla. Pojalle taas jäi Mine craft muistiin. Isommalla tytöllä oli kunnia saada minun voittajakakku synttärikakuksi….

Tänä vuonna pidettiin oikeat Discobileet. Vuokrasimme Kattilansillan nuorisotalon tiloja ja discolaitteita juhlia varten. Sieltä puuttui vain kakku ja koristeet. Tulossa oli koko luokka, vaikka käytännössä meni niin, että kaikki tytöt saapuivat, mutta pojista ei kuulunut mitään. Oma poikani ja hänen kaverinsa olivat ainoat miehet juhlissa. Ja tietenkin Nuorisotalon henkilökunnan puolesta Ajdin, joka oli varmistamassa, että juhlista tulee unohtumattomat.














Itselleni iski jonkinlainen paniikki, kun kaikki jäi viime tippaan, enkä olisi selvinnyt, ellei ystäväni Kaisa oli jättänyt  omia puuhiaan ja tullut minua auttamaan.

Hieno kattaus  ainakin syntyi helposti. Ihanan näköiset Cupcake aiheiset kertakäyttöastiat, pöytäliina ja ilmapallot on saatu Confetti.fi myymälästä. Oli tosi helppo ja kätevä istua tytön kanssa tietokoneen äärellä, selailla valikoimaa ja päättää mitä me haluamme. Samalla hioimme ideaa hauskannäköisestä jättimäisestä Cupcake kakusta. Confetti.fi verkkokaupasta lyötyy laaja valikoima leivonta- ja juhlatarvikkeita ja saat ne näppärästi kotiovelle asti. Suosittelen lämpimästi.











Juhliin en  tällä kertaa leiponut paljon, vain kakun ja minihampurilaiset. Loppujen lopuksi pääsin aika helpolla tällä kertaa ja meidän tyttö sanoi, että juhlat olivat parhaat ikinä!!!!





Vielä kerran suuret kiitokset:
Kaisalle, 
Ajdinille, 
Terhille (Confetti.fi),
Kattilansillan nuorisotalon väelle
ja 
kaikille luokan tytöille, 
ketkä tekivät Ajlan juhlista unohtumattomat!

4 kommenttia

  1. Voi miten ihanat tarjottavat ja onnellisen näköisiä discoajia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlat olivat ihanat, lapset onnelisia ja niin minäkin ;)

      Poista
  2. Oi miten ihanat juhlat prinsessalla:) Onnea näin jälkikäteen:)

    VastaaPoista

©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.