13.1.2016

Vihersmoothieta ja botoxia



Taas kerran tuli kierroksen paljastus. Jännitys oli kiihtynyt kolmen kuukauden aikana ja nyt kun sain ilmoituksen, että paketti olisi noudettavissa, perhoset vatsassa lähtivät lentämään. Tällä kertaa minun salaiseksi leivontaystäväksi paljastui Anne Annen puuhailujablogista.

Oli tosi hauska kierros taas kerran ja ihana pari kaikkien takana. Kiitos Anne, kun olet miettinyt meitä viimeisen kolmen kuukauden aikana. Otit lapsetkin niin ihanasti huomioon, joten niitäkin jännitti yhtä paljon.


Ja nyt katse pakettiin!
Ensin oli ihana nähdä koko paketti postin tiskiltä kun se oli niin ihanasti paketoitu. Postimies ehkä ajatteli, että joku joulupaketti jäi niin pahasti myöhään, mutta en kehdannut selittää. Paketin sisältö oli vasta hieno. Sieltä paljastui paljon uusia tuotteita, mm. yrttiletut ja lapsille tikkarit, mitkä eivät vielä ole tulleet vastaan.





Ohjeista mielenkiintoisin oli vihersmoothie-ohje ja Annen kannattaminen terveellisen elämään (vaikka itsekin myönsi, että hänkin on käyttänyt minun Botox-ohjetta). Luin sen kahdesti, eikä lukeminen toisen kerran tuonut minkäänlaista kehumista, joten onneksi käänsin sivun ja siellä oli ihana, rasvainen majoneesikastike-ohje. Se tulee kokeiluun! Viva la Botox!!!!!!
Erilaisia joulupoppari-ohjeita tulossa kokeiltavaksi, kuten myös jo ensimmäisestä paketista suunniteltu ja unohdettu maustetut mantelit.
Kaikista eniten ihastuin pizzaohjeeseen (ja siihen tarvittava ihana pöllökuvioinen kalenteripyyhe) ja odotan innolla vapaapäiviä, että pääsen urakoitsimaan.


Taas kerran tuntuu, että parillani on kristallipallo. Cookie-kirja tuli kuin tilauksesta! Tykkään itsetehdyistä kekseistä, mutta niiden leipominen ei suju. Toivottavasti tämä kirja autaa. Tämä on minun viimeinen cookie yritys:



Kiitos vielä kerran ihanasta paketista ja ohjeista.
Seuraavaan kierokseen alkuun saakka leivotaan….

7 kommenttia:

  1. Oi että, Annelta saa kyllä ihania paketteja. :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan monipuolinen paketti <3
    Kivaa keskiviikkoa.

    VastaaPoista
  3. Ihanan paketin sait:)

    VastaaPoista
  4. Monenmoista ihanaa olet paketista saanut =)

    VastaaPoista
  5. Oli ilo olla parinne. Pojat oli iso apu ja mm yrttilätty-purkin tikkareiden lisäksi ohjeistivat laittamaan teille päin sokerivaltakuntaan. Onnistuneita kokeiluja keittiöön tällekin vuodelle. Anne(npuuhat)

    VastaaPoista
  6. ihana paketin olet saanut.. =) odottelen smoothie reseptiä ja tuo yrttilettu purnukka kiinnostaa =)

    VastaaPoista
  7. Onpa ihana paketti! Tuollaiset erilaiset jutut , mitä ei itse ole hoksannut ostaa, ovat parhaita

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...