Lakritsi-ja Salmiakkifestivaalitunnelmia

16.11.2015


Kävimme sunnuntaina Wanhassa Satamassa Lakritsi-ja Salmiakkifestivaaleilla. Mikä yllätys! Minä siellä! Ihminen, joka ei syö kumpaakaan. Nyt söin. Ja oikein paljon. Ja jotkut jopa maistuivat hyvältä. Kaikenlaista ihminen kokeekin elämässään. Tämä kokemus oli kyllä raju… minulle.


Tulimme hyvin ajoissa Helsinkiin, sillä heitimme samalla meidän perheen isännän lentokentälle. Hän lähti Dubliniin kannustamaan meidän jalkapallojoukkuetta EM-karsinnoissa ja maistelemaan irlantilaista tummaa olutta paikan päällä. Minä, lasten kanssa, lähdin tapaamaan muutamaa 40+blogin joukkueen jäsentä ja maistelemaan pääsääntöisesti pohjoismaista lakritsia ja salmiakkia.





Olimme satamassa puolitoista tuntia etuajassa ja lähdimme kävelemään keskustaan. Käytimme hyväksemme tilaisuuden  ottaa hienoja valokuvia sunnuntaiaamuna, ilman kiirettä ja mikä parasta: ilman ruuhkaa. Senaatintorilla ei ollutkaan paljon muita kuin me neljä ja kymmenkunta japanilaista. Ilma oli ihana ja raikas, eikä tuullut ollenkaan. Valo oli täydellinen. Jopa kännykkäkuvat onnistuivat.







Festivaalin tunnelma oli hieno. Lakuvalikoima oli runsas ja pääsimme maistelemaan vaikka minkänlaisia lakuja ja salmiakkia: vahvaa, mietoa, makeaa, suolaista, voimakassuolaista, kirpeää, hapanta….






Pääsimme myös testaamaan miltä se tuntuu käsien alla. Tuntuu, kuulemma, kylmältä.


Ja tämä on SE mistä on täällä kyse:







Ja myös lakutaidetta:





Parasta kaikesta, mitä  maistoin oli salmiakkikinuskikastike: en tykkää kummastakaan yksistään, mutta yhdessä ne ovat oikea herkku. Menee ehdottomasti ”to do” listalle.


Minä itse pääsin Fazerin workshopiin osallistumaan tuotekehittelyyn. Oli tosi mielenkiintoinen tapahtuma ja mahtava saada mahdollisuus vaikuttaa niin ison konsernin uuteen tuotteeseen. Ja myös saada tietoa mitä  Fazer lanseeraa seuraavaksi myyntiin. Harmi etten saa kertoa teillekin… Voin kuitenkin paljastaa, että kyseessä on festivaaliteemaan liittyvä tuote: pukukoodi on musta!


Festivaalin jälkeen nälkä yllätti ja shoppailu kutsui, mutta olimme jo sen verran  väsyneitä, että olisimme jaksaneet kävellä kaupungilla. Teimme nopean päätöksen lähteä johonkin ostoskeskukseen ja Jumbo tuntui kaikista järkevimmältä vaihtoehdolta. Sieltä saimme hyvää sapuskaa, että jaksoimme paremmin ja puolessa välissä haimme oikean vitamiinipommin ja piristyslähteen. Se antoi siivet!


Loppumatkassa tuli yllätys! Katso ketä me olemme tavanneet. Hän sanoi olevansa yli 500 vuotta vanha mies. Tosi hyväkuntoinen  ikäänsä nähden. Antoi meille suklaata ja tonttulakit. Kiitos!




5 kommenttia

  1. Kyllä säkin opit vielä tykkäämään lakusta ja salmiakista!

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköistä =) Mitä herkkuja siellä on ollutkaan, lurps =) Terkkui lapsille =) p.s Guinness on yksi harvoista oluista mitä minäkin juon =)

    VastaaPoista
  3. Voihan laku, harmi kun en päässyt paikalle. Rakastan salmiakkia, laku aiheuttaa välillä päänsärkyä (psst.silti syön sitä tasaisin väliajoin).
    Mikään ei voita tuoretta lakua, sellaista joka on vielä vähän lämmintä.
    Ihania lapsia sinulla <3 <3 <3

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoiset messut oisivat olleet. Ehkä ensi vuonna lähden katsomaan. :)

    VastaaPoista
  5. Salmiakkikinuski kuulostaa hyvältä.
    Paljon ihania kuvia, teillä on niin kauniit lapset!
    Minäkin olen innostunut itse tekemään lakritsia kun olen seurannut blogeista ihania tunnelmia messuilta.
    Mukavaa alkuviikkoa Sanja!

    VastaaPoista

©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.