Kolmenvärinen raakakakku

10.9.2015

Ystäväni oli tulossa päiväkahville. Hän kertoi kerran, ettei raakakakkuja ole vielä maistanut, joten halusin tehdä jonkin erikoisemman. Katselin ohjetta kotimaastani kesällä tuomastani ruokalehdestä. Taisin löytää sopivan.
Kakku onnistui, mutta päivänkahvi valitettavasti ei. Mieheni heräsi kipeänä ja kuumeessa enkä minä halunnut, että tauti leviää, joten päivänkahvit siirrettiin toiseen päivään. Harmitti hirveästi, mutta positiivisena ihmisenä aina etsin jonkin hyvän puolen. Niin nytkin. Oli tosi vaikeaa, mutta keksin jotain: raakakakun leipominen uudelleen. Sillä aikaa joku voisi kokeilla tämän leipomista:


Pohja:
1,5 dl saksanpähkinöitä
n. 0,5 dl agave-siirappia

Jauha pähkinät tehosekoittimella hienoksi jauheeksi ja lisää siirappi vähitellen, niin että saat kovan ja tahmean massan.
Painele se paperilla vuorattuun irtopohjavuokaan.

Valkosuklaa-nougat-täyte:
1,5 dl hasselpähkinöitä (liotettu vedessä yön yli)
4 rkl kaakaovoita  (hitaasti sulatettuna vesihauteessa)
0,25 dl hasselpähkinämaitoa
0,5 dl agave-siirappia
1 tl vaniljauutetta

Sekoita kaikki ainekset tehosekoitimella tahnaksi ja levitä pohjalle.

Marjatäytteet:
2,5 dl cashewpähkinöitä (liotettu vedessä yön yli)
0,5 dl agave-siirappia
0,25 dl hasselpähkinämaitoa
0,25 dl ruusuvettä (luomu)
2 rkl kookosöljyä (sulatettuna)
_______
1,5 dl mansikoita
1,5 dl mustikoita

Sekoita kaikki ainekset, paitsi marjat, tehosekoittimella tahnaksi. Ota 2/3 tahnasta ja sekoita joukkoon mansikat. Soseuta tahnaksi ja levitä se valkosuklaa-nougat-täytteen päälle.

Sekoita 1/3 täytteestä tehosekoittimella mustikoiden kanssa ja kaada mansikkatäytteen keskelle.

Sekoita halutessasi tikulla, niin että saat kauniin marmoroidun kuvion. Minulle se ei onnistunut, koska olin jakanut massan puoliksi. Se oli liikaa mustikkatäytteelle, joten suosittelen käyttämään siihen vain 1/3 tahnasta.

Kakun pitää tekeytyä jääkaapissa yli yön tai pakastimessa vähintään 3 tuntia. Kakun voi myös tarjota pakastettuna, varsinkin kesällä

Päälle:
ruususokeria
tuoretta minttua
tuoreita mansikoita (sadonkorjuumarkkinoilta löysin viimeiset Polka-mansikat ja pyörittelin niitä ruususokerissa. Ihanaa!)







4 kommenttia

  1. Onpa nätti ja hyvän näköinen raakakakku:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael! Raakaleivonta tuntuu olevan uusi innostus minulle.

      Poista
  2. Voi Sanja, mitä tähän voisin sanoa? <3 <3 <3

    VastaaPoista

©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.