25.6.2015

Raparperi-mustaherukka-mascarpone hyydykekakku



Lupasin tehdä parannetun version vanilja-mango-nektariinikakusta ja voin sanoa, että tämä vasta oli menestys! 
Muistin, että pakkasessa oli muutama raparperin varsi pilkottuna, mutta se ei olisi riittänyt. Uudet lukijat varmaan ihmettelevät mihin minä tarvitsen raparperia vanilja-mango-nektariinikakkuun, mutta vanhat lukijat tietävät jo, etten minä osaa tehdä samaa herkkua kahta kertaa, vaikka se olisi miten herkullinen. On pakko tehdä jonkulainen twisti, koska elämä on niin lyhyt ja vaihtoehtoja niin paljon. Eikä ikinä ehdi kokeilemaan kaikkea. Siksi pitäisi käyttää jokainen mahdollisuus uusiin kokemuksiin, myös leivonnassa! 
Nyt takaisin kakkuun!
Eli, mietiskelin mitä voisin kokeilla raparperin pariksi. Aina ensimmäisenä tulee mieleen mansikka, mutta se on jo déjà vu, ja monesti kokeiltu. Halusin jotain erikoisempaa, sillä oikein erikoisen tärkeä ihminen oli tulossa kylään: meidän pojan entinen päiväkodin täti joka on ollut meidän pojalle niin kuin osa perhettä. Voisin jopa sanoa varamummo. Olimme kaikki riemuissamme hänen meille tulostaan.
Pikkasen miettimisen jälkeen tuli mieleen mustaherukka. Mielenkiintoinen yhdistelmä raparperin kanssa. Ei ole ennen tullut vastaan. Päätin kokeilla! 
Lopputulos voitti raparperi-mansikkaliiton. Suosittelen ehdottomasti kokeiltavaksi! Jospa itsekin teen poikkeuksen ja teen sen uudestaan. Näin hyvää se olikin! 

Pohja:
180 g kaurakeksejä tai vaniljatäytekekseja
50 g voita

Täyte:
5 liivatelehteä 
6 dl kermaa 
1 vaniljatanko
150 g sokeria 
200 g tuorejuustoa (suosittelen mascarponea)
2 valkuaista
Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
Mittaa kattilaan sokeri ja kerma. 
Halkaise vaniljatanko ja laita puolikkaat kattilaan. Kuumenna liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa. Poista vaniljatangon puolikkaat. 
Purista liivatelehdistä vesi pois. 
Sulata liivatteet kiisseliin. Jäähdytä.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. 
Sekoita valkuaiset ja tuorejuusto keskenään. Kaada kiisseli joukkoon ja sekoita. Kaada täyte keksipohjan päälle ja hyydytä jääkaapissa.

Kiille:
3 liivatelehteä 
3 dl vettä 
3 rkl sokeria 
2-3 vartta raparperia 
1-2 dl mustaherukkaa

Liota liivatteet. Kiehauta vesi, sokeri ja raparperi kattilassa. Keitä pari minuuttia ja lisää mustaherukat. Keitä vielä hetken, että kiille saa väriä. Purista liivatelehdistä vesi pois. Sulata liivatteet seokseen. Kaada kiille kakun päälle.





6 kommenttia:

  1. Nyt haluisin laulaa raparperin lehti päässä tanssien: "Elämä on ihanaa, kun sen oikein ovaltaa." Kesästä voi nauttia sadepäivänäkin lusikoimalla sitä suuhunsa. Kiitos Sanja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi varmasti hauska nähdä se tanssi ;-)

      Poista
  2. Ihanan erilaine ja varmasti herkkua =)

    VastaaPoista
  3. No varmasti on makua tuossa kakussa, kun kumpikin jo erikseen, mustaherukka ja raparperi, ovat tosi aromikkaita. Täydentävät varmaan todella hyvin toisiaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! Tosi hieno liitto ja vielä juustohyyke pehmentää kirpeyttä. Nam!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...