Lettuja, jauhelihalla täytettynä

27.5.2015







Pari päivää sitten kotimaisessa elokuvassa ruokapöydässä oli täytettyjä lettuja. Mieheni saman tien tuumasi, että siitä on aikaa kun minä tein niitä viimeksi. Pienet eivät edes muistaneet, että on koskaan syöty. Minä lupasin tehdä heti seuraavana päivänä. Pitkästä aikaa, maistui paremmalta kuin mitä muistin.






Letut:
n. 16 kpl isoja
2 kananmunaa
1 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja
1 l maitoa
0,5 dl öljyä
Sekoita kaikki ainekset taikinaksi ja anna seisoa jääkaapissa noin tunti. Paista lettuja!





Täyte:
700 g jauhelihaa
2 sipulia
1 prk herkkusieniä viipaloituna
1 tl mustapippuria myllystä
2 lihaliemikuutioita
1 laakerinlehti
persiljaa
2 kananmunaa





Pilko sipuli ja kuullota ne öljyssä. Lisää jauheliha ja paista se ruskeaksi. Lisää herkkusienet ja mausteet. Paista miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia, niin että neste haihtuu pois. Jäähdytä hieman ja lisää kananmunat seokseen.

Täytä letut ja laita ne voideltuun uunivuokaan.

Levitä päälle 200 g Creme fraichea ja paista uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia.







8 kommenttia

  1. Nam, pitäis itsekkin taas joskus tehä kun nää on tosi hyviä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä ja helppoteköinen. Ja raakaaineet yleensä löytyy aina jääkaapissa.

      Poista
  2. Hyvältä näyttää!
    Ei ole tullut tehtyä, nuoriso vaatii useimmiten tacoja sun muita. Pitääpä laittaa listalle, jos tekisi viikonloppuna!

    Mukavaa loppuviikkoa Sanja<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pehmeä vaihtelua nuorisolle. Tykkäävät ihan varmasti!

      Poista
  3. Meidän köökissä täytetyt letut ovat olleet kestosuosikkeja jo vuosikymmenet. Nyt sain jauhelijatäytteeseen uuden version, kiitos. Täytetyt letut ovat usein retkieväinä nuotiotulilla sekä kalastus- ja veneilyreissuilla mukana. Poronkäristys ja riistakäristys sopivat myös mainiosti lettujen täytteeksi tai savustettu lohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Pitäisi kokeilla. Ja varmasti myös otan veneretkelle!

      Poista

©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.