17.4.2015

Minäko 40v? (ja itsetehty botox-ohje )


Tulihan tämäkin päivä ihan huomaamatta. Kiirettä oli sekä Kenkäverossa että kotona.
Aamulla lapset antoivat suuret halaukset ja mitään muuta tämä 40v ei olisi tarvinnutkaan. Mutta kyllä muutakin tuli. 
Ruokatauolla sain viestin, että synttärilahjani on noudettavissa postista. Lähettäjä oli Sly-ringin tytöt. Jännitti! 
Heti kun pääsin pois Kenkäverosta lähdin katsastukseen ja sain 7.4. 20 v täyttäneen Corsan ajoon vielä vuodeksi. Tuli hyvä fiilis  siitä, että vaikka olen kaksi kertaa Corsaa vanhempi, ulkoa sitä ei juuri huomaa, ja vaikka Corsa on nopeampi, minua ei vielä ole tarvinnut hitsata eikä osia vaihtaa..... Tosin itsetehtyä botoxia olen käyttänyt jo seitsemän kertaa vuoden aikana. Kyllä toimii! Ja lupasin teille ohjeen. Elikkä, joka kerta kun huomasin peilistä uuden rypyn kasvoissa, rupesin leipomaan ahkerasti, niin että lihoin yhden kilon. Niin sain rypyn heti sileäksi. Näin olen tehnyt jo seitsemän kertaa kuluneen vuoden aikana. Kasvoista puhuttaessa olen aika tyytyväinen tähän  "botoxiin", mutta vartalosta ja kunnosta puhuttaessa en voi suositella. Päin vastoin! Ostin just kesäksi tavoitehousut ja meinaan mahtua niihin joskus.Tiedän, että paino kuitenkin ensimmäisenä lähtee kasvoista, mutta en välitä. Jos rupeaa haittaamaan, onhan meillä taas mahdollisuus käyttää "botoxia". Tällä hetkellä mieli on sellainen, että sanon: tervetuloa rypyt takaisin  (kunhan ei tule paljon enempää kuin nuo seitsemän! )
Just kun olin lähdössä kotiin, Amra soitti ja pyysi hakemaan kaupungista. Otin tytön kyytiin ja hän ojensi minulle lahjan. Tytöt olivat säästäneet ja ostaneet äidille ihanan tarjoilulautasen. Olin niin otettu. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tytöt olivat hoitaneet homman ilman isän apua♡


No, missä isä oli? Elämäni mies on pojan kanssa käynyt hakemassa värikkäälle naiselle oikein värikkään kukkakimpun. Se on nyt jo traditio. Olen tosin toivonut järjestelmäkameraa, mutta siihen toiveeseen mieheni sanoi, että sen kun vaan menen itse ja ostan. Hän ei tiedä, minkälaisen minä haluan, ja kun kerran meillä on ollut yhteinen pankkitili jo 17 vuotta, ei meillä ole mahdollisuutta yllättää toista suuremmoisella lahjalla. Kukat hoitivat homman mainiosti.


Sitten oli paketin noudon vuoro. Se vasta olikin yllätys. Olen kateellisena katsonut joissain blogeissa näitä suklaaviuhkoja, jotka on tehty Girolle-juustoveitsellä, ja haaveillut sellaisesta jo kauan. Viime jouluna se oli ensimmäisenä ostoslistalla Geneven matkalla, mutta löysin pelkästään juustoa. Kyllä Tete de Moine on ihana juusto, mutta tämä suklaakiekko on ihan jotain muuta. Suuret kiitokset sly-ringille ja varsinkin emoille Nami-hiirelle ja Redroselle. Olette mahtavia ♡




Yllätykset eivät loppuneet tähän. Seuraavana päivänä (Ajlan syntymäpäivänä) saapui paketti sly-30-pariltani. Se ilahdutti meitä kaikkia. Tytöt saivat omat lahjat kumpikin ja lahjan valinta osui niin hyvin, ettei äitikään osaisi paremmin.

Neiti leipuri ihastui ikiomaan ruokakirjaan, ja pikkuneiti on heti ruvennut askartelemaan ja vain hetken päästä tuli pyytämään, että tekisin muutaman solmun ja niin tuli ensimmäinen koru jo valmiiksi. Tytöt kiittävät ihan koko sydämestään salaista ystävääni.




Paketissa oli muutakin: herkkukori minulle. Ihana ja käytännöllinen kori olisi riittänyt pelkästään ja se varmaan nähdään useasti ensi kesän kuvissa, mutta sieltä paljastui vaikka mitä ihanaa:

-leivontakirja 
-suklaanlevitinlasta (mainio väline Nutellan levittämiseen)
-silikoninen kukkamuotti (lempi gerbera)
-pirteän vihreä kaitaliina 
-pirteän vihreä tiskiharja
-sokerimassa
-mantelijauhetta  (niin monta kertaa ostettu macarons-leivoksien tekoa varten ja aina teen jotain muuta. Jospa nyt uskaltaisin kokeilla! )
-vaniljasokeria (just loppui kesken )
-leivinjauhetta
-nonparellia (lempi väri)
-suklaarasia ihanan kukan kera






Sieltä ei kuitenkaan paljastunut lähettäjää, vain vinkkejä ja lupaus kuulumisista. Olen paljon miettinyt, enkä arvaa millään, mutta olen jo muutaman kuukauden kaivannut kuulumisia eräältä lukijaltani, joten...... mahtaisitko olla Wiivuska? Olitpa kuka tahansa, teit minut onnelliseksi leipuriksi ja olen todella tyytyväinen ja onnellinen, että sain juuri sinusta ystävän!

Loppuko tarina tähän? No ei ihan vielä. Keskiviikkona lähdin töihin ja siellä ensin toinen kavereista yllätti minut hauskalla lahjalla, joka on juuri sopiva yövuorolaiselle:


ja mukana oli myös niin hieno kortti:


Hetken päästä koko porukka halusi muistaa minua ja heidän lahja vei minut Mikkelin astiaparatiisipaikkaan shoppailemaan. Jäin ihan sanattomaksi enkä tiedä, miten oikeasti osaisin kiittää heitä. Mitkään sanat eivät riitä.



Vaikka itse en juhli omia synttäreitä, kyllä nämä muistamiset merkitsevät paljon. Kiitos teille kaikille. Olen niin onnellinen, että sain teidät osaksi elämääni! ♡♡♡♡♡

Ja kiire sen kun jatkuu.....

34 kommenttia:

  1. Hyvää syntymäpäivää! Vetää sanattomaksi miten ihanat paketit olet saanut. Eniten kateellinen, kun perhe muistaa..

    <3 Minullakin tänään synttärit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Hyvää syntymäpäivää sinulle!
      Oletko muuten kiinitänyt huomioon se, että tämä oli ensimmäistä kertaa kun perhe muisti ja Amra on nyt 14v.
      Jos jaksat odottaa vielä vähän; )

      Poista
    2. Kiitos :). No mie oon mustis, kun ipanat kyllä isälleen kävivät lahjan ostamassa viime kuussa ja omilla rahoillaan o_O. ;)
      No, mie ehkä itse osasyyllinen, kun kysyin, että haluavatko ostaa ja ruveta tekee kortin :).

      Poista
    3. Niin minäkin aina teen (15.3.) ja aina suutun kun ei saa vastaava takaisin :D,mutta vuosien varrella olen tottunut ja mieheni oppinut miten kukkakimppu pelastaa hänet vuoden verran valituksista :D :D :D

      Poista
    4. Hih, milloinkohan oma ukko tuon älyäisi XD. Tuskin koskaan. Mie aina muistan, mutta ei toiset. Meillä tapana.

      Poista
  2. Heih Sanjanen <3
    Kyllä, minähän se =) Minulle kävi tuossa maaliskuussa jo pieni mokakin mutta toivottavasti en paljastunut.. =) olen yrittänyt myös omalla nimellä kommentoida ihan sen takia kun olin aktiivinen aikaisemminkin ja yht'äkkiä jos loppuu niin voipi herättää huomion... =) Samoin yritin hiukan kirjoittaa erilailla ystävänä ja karsia omaan tyyliini olevia kirjoitustapoja =) Mutta kuten lupasin kuulet minusta vielä ennen kuun vaihtumista vaikka arvasitkin vihjeistä kuka olen =) Ihanaa kun sain olla SLY:si!
    Ihania muistamisia olet saat <3 Kovasti terveisiä lapsille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Wiivuska ihana! ♡♡♡♡♡
      Jos poikeat Kenkäveron säkä, ei muuta kuin muutama askeleita lisää minun kotiin asti. Tervetuloa! Olisi kiva tavata livenä! Pidetään yhteyttä; )

      Poista
    2. Kyllä ehdottomasti pidämme yhteyttä =) Voisin laittaa vaikka tuon kenkäveron tuohon alkukesän ohjelmaa, olisi todella mukana törmätä livenäkin =) ja jos tulette kesällä tykkimäkeen niin pistäpä viestiä niin juodaan kupponen kahvia =)

      Poista
    3. Wau! Todella hienon paketin olet saanut ja kaikki muutkin muistamiset!

      Poista
    4. Wiivuska, yritetään järjestää tapainen!

      Poista
  3. Onnea! Leipominen on kyllä erinomainen tapa vähentää ryppyjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ja myös edullisempi :)
      Kiitän onnitteluista :-)

      Poista
  4. Onnittelut Sanja:) Ja hyvä Botox-ohje;D Onpa sly-kavereilta tullut kivoja juttuja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael! Tämä on ainut botox mihin minä suostun.
      Eikö todella ihana lahja ihanista ihmisistä?

      Poista
  5. Ihana Sanja! Olet kylläniin sydämellinen, aito ja ihana ihminen, että ansaitset kaikki nuo mahtavat lahjat joita sait. Sinunlaisia ei ole montaa. Sinä ansaitset kultaa <3 onnea vielä ikinuorelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii kiitos Anna ihana, minun ja koko Bosnian ystävä! ♡♡♡♡

      Poista
  6. Onnea teleporttaus halin kera! Huikean paketin sait. Itsekin olen tuota botox ohjettasi käyttänyt haittana vain, että vaatteet käy pieneksi. Nainen on kuitenkin kuin hyvä suklaa riittävästi prosentteja ja maku paranee;) Anne Sly 9 ja kiitos onnitteluista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun vielä pääsee shopailemaan kun ei mahtuu vaatteisiin :D
      Kiitos onnitteluista!

      Poista
  7. Onnittelut vielä kerran ja aivan ihania muistamisia olet saanut ja ihanasti kootun paketin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä kerran ihanasta lahjasta ♡

      Poista
  8. ...lisätäänpä vielä tänne oikein kirjallisestikin, että onnitteluja hiirenkolostakin!

    Äläkä ihmeessä huolestu......rypyjä ei ole olemassakaan....vain ilmeviivoja, joita tulee, kun nauraa paljon! Ihmiset pitävät iloisista ihmisistä....jatka vain samaan malliin Ü!

    Hugs nami-hiiri
    http://nami-hiiri.vuodatus.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä jatkan! Nami-hiiri, kiitos kaikesta!!!!!!

      Poista
  9. Oikein paljon onnea ihana Sanja!! <3 Mikä ihana lahjamäärä sinua odottikaan ja ihanat tytöt kun kävivät ostamassa itse lahjan. :)
    Meillä eräs vuosi mies unohti mun synttärit, ei muistanut edes silloin kuin meille tuli vieraita.. Se ilme kun eräs vieraista selvensi että kenen synttäreitä tässä juhlitaankaan oli ikimuistoinen ja katuva, niin katuva että ei ollut sydäntä alkaa edes piikittelemään ;) :D
    (sen jälkeen niitä ei ole unohdettu...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää koulutusta miehesi sai. Pääsit helppolla :D
      Minä koulutettiin omasta vuosia pitkin ;)

      Poista
  10. Onnittelut Sinulle Sanja ihana tämän kuun ystäväni!!!!!! Upeita lahjoja. Parasta on juuri tuo Sinun kiitollisuutesi ja hauska tapa kirjoittaa...Onnittelut myös Heidille - Sinäkin olit yhden kierroksen ystäväni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Oli kiva miettiä paketteja sinulle :)

      Poista
  11. Oikein paljon onnea! Aivan upeita lahjoja olet saanut ja kukat ne ovat joskus kaiken pelastaja :D

    VastaaPoista
  12. Synttärionnea! Kyllä nää paketit vaan vetää sanattomaksi, ja tuo "viuhkaveitsi" tuli juuri minunkin osotoslistalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä mahtava! Toivottavasti saat sen pian :)

      Poista
  13. Paljon onnea Sanja<3, olet niin mahtava tyyppi!

    Ai että on kaunis tuo tarjoomusvati, aivan ihana! Niin paljon ihania yllätyksiä. Sinä olet kaikki nuo ansainnut:)

    Hauska tuo sun kotibotoxi, itte suren välillä, että kun oon laiha, niin näytän niin vanhalta...mut onneksi Espanjassa sain vähän lisäkiloja minäkin- tosin nyt ruokahalu on poissa koiraystävän poismenon vuoksi. Täytyy alkaa noudattaa tuota sun leipomisvinkkiä, kunhan voimat riittää.

    Aurinkoista ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne hei! Hyvä leivonainen lohduttaa! Kokeile, saatat vaikka ilmeviivoja silitetty; ) :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...