Bosnian perunapiirakka

20.2.2015


Siitä on tasan vuosi kun olen viimeksi osallistunut kuukauden ruokahaasteesen. Teemat jotenkin eivät ole kolahtaneet. Muutaman kerran kävi niin, etten vaan muistanut, vaikka ruoka oli tehty, kuten myös postaus....mutta.... sama pää kesät talvet!

Nyt muistin, tein ja osallistun. Suurin syy on Jaanan innostus pelastaa koko leikkimielinen ruokabloggaajien perinne. Ja minä olen aina mukana pelastamassa mitä vaan. Tai ainakin yrittämässä. Aina ja nytkin!

Helmikuun teemaksi on valittu se ihana peruna ja minun mieheni on jo jonkin aika pyytänyt tekemään perunapiirakkaa, siis sain kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja lisäksi koko perhen massut täyteen.

Bosnian perunapiirakka tehdään tietenkin filo-taikinasta, joko itse kaulitusta tai valmista. Kumpikin vaihtoehto on hyvä, mutta itsetehty on aina ITSETEHTY ja haasteen kunniaksi tein sen itse. Tarkan ohjeen filotaikinan tekoon saat tästä: klik! Postauksen kommenteissa löytyy Tuulan asiallinen palaute, josta saat vielä lisää vinkkejä onnistuakseesi varmasti  jo ensimmäise kerralla.

FILO-TAIKINA

½ kg vehnäjauhoja
1 tl suolaa
vettä
1-2 dl öljyä
(tai
1 pkt filo-taikina + 1 dl öljyä + 1 dl vettä voiteluun)

Sekoita vehnäjauhot, suola ja vesi taikinaksi. Taikinan pitäisi olla koostumukseltaan pullataikina. Vaivaa oikein hyvin (jos haluatte jonkinlaisen aika-arvion, miten pitkään taikinaa pitäisi vaivaa, sanotaan näin: vaivaa taikinaa kunnes käsi tulee kipeäksi!). Jaa taikina sitten neljään osaan ja pyöritä ne palloksi. Voitele öljyllä ja anna levätä hetken.
Sillä aikaa tee täyte.


PERUNATÄYTE:                                      

1½ kg perunaa
1-2 sipulia
2 tl suolaa (yrtisuola käy vielä paremmin)
2 tl mustapippuria
½ dl öljyä

Kuori perunat ja sipuli, kuutioi ne pieniksi (pyttipannun tyylin) ja laita kylmään veteen kulhoon, ettei peruna muuta väriä. Kun on kaikki leikattu, valuta vesi pois, lisää mausteet ja öljy ja sekoita hyvin.                                                  
                                                                                                             
Kaulintaan tarvitset puhtaan liinan, josta ei lähde nukkaa. Kauli yksi taikinapallo kerrallaan. Kun saat oikein ohuen ympyrän, voitele se öljyllä ja anna levätä hetken. Laita kädet varovasti taikinan alle, nosta se ylös ja venyttele taikinaa ilmassa nopeasti, mutta varovasti. Laske se pöydälle ja varovasti vetämällä sormilla venyttele taikina koko pöydän ympäri.

(kaulinta valokuvat lainattu vanhasta lihapiirakkapostauksesta, sillä olin nyt yksin kotona)
Kun saat filotaikinan tehtyä, voit täyttää sen (tai voi ohita kaikki teko-ohjeet ja täyttä valmiin filo-taikinan, kuten tällä: klik. Muista voidella vesi-öljyseoksella ennen paistoa!)
















Lämmittä uuni 225 asteeseen ja paista noin puoli tunttia. Piirakka pitäisi saada hyvä väri!







PÄÄLLE

100 g voita
2 dl vettä

Keitä vesi ja voi ja kaada seos kuuman piirakkan päälle. Sammuta uuni ja laita piirakka takaisin uuniin viideksi minuuttiksi, jotta vesivoi imeytyy.




Tästä määrästä minä sain 1 ison pyöreän piirakan (30 cm) ja 6 pientä (8-9 cm).








Muutamien  Bosnialaisten tuttavieni mukaan arjen pelastajana tässä piirakkassa toimii raastettu peruna tai valmis perunasipulisekoitus. En ole koskaan kokeillut, mutta mielikuvitukseni sanoo, että perunaraaste tässä piirakkassa on yhtä herkullinen kuin perunaraaste pyttipannussa. Valinta on kuitenkin sinun!



16 kommenttia

  1. Nam Sanja nam!!! Bosnia ja ruoka <3

    VastaaPoista
  2. Täällä on noita samoja,mutta yleensä juustotäytteellä.Nam)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä juusto- ja lihatäytteellä ovat niitä juhlavia. Tämä on köyhä versio, mutta monien mielestä paras. Oli tosi usein pöydällä sodan aikana :)

      Poista
  3. Onpa hyvännäköinen piirakka.
    Kun viime kesänä tehtiin vähän saman näköistä [url=http://epatrendikasruokablogi.blogspot.fi/2014/07/lammaskaalipiirakka-filotaikinaan.html]piirakkaa lampaasta ja kaalista[/url], ei tullut mieleenkään uskaltaa tehdä itse filotaikinaa. Toiset ne vaan osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin sen katsomassa. Tosi hienosti kehitetty täyte ja hyvin tehty koko piirakka. Meillä sanotaisin (niin kuin olen selittänyt kaulinta-postauksessa) että nyt voisit mennä naimisiin :)

      Poista
  4. Kolahti heti laakista, KIITOS!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Hannu. Koetan nyt tehdä mahdollisimman paljon niitä omia, jos vaan ehtisin.

      Poista
  5. Näyttääpä herkulliselta.

    Uskaltaisikohan sitä itte kokeilla filotaikina tekoa?
    Kiitos kun laitat näin hyvän ohjeen, josta on helppo katsoa mallia <3

    Ihanaa lauantaipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla Anne. Vaikka jos sattuu ettet onnistuu ensimmäistä kertaa ei ole paha vahinko. Raakaaineet ovat niin edullista verrattuna esimerkiksi jos kokeilet tehdä macarons-leivoksia ja epäonnistut siinä. ;)

      Poista
  6. Aurinkoista hiihtolomaa teille <3 Todellinen hiihtoloma-välipala ulkoilun välissä, "jokaiselta" löytyy tarvikkeita kaapista :) Uskaltaisikohan kokeilla tuota taikinan venytystä *epäilee saavansa reikäisen lätyn*
    SLYstäväsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile rohkeasti! Onnistuut varmasti!
      Ja ihana hiihtoloma sinullekin :)

      Poista
  7. Onpa herkullisen kuuloinen kakku! Ja mielenkiintoista kuulla, miten filotaikina tehdään itse. Jonain päivänä kokeilen!

    VastaaPoista
  8. Oi, kun näytti hyvältä! Tätä on kyllä ihan pakko päästä kokeilemaan ensimmäisen tilaisuuden tullen. Jospa vaikka ensi viikolla ehtisi. :) Tämän viikonlopun leivonnat, kun on jo lyöty lukkoon. :) Ihana blogi sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanaa kun tykkäät minun blogista ja perunapiirakasta. Tämän kautta minäkin löysin Luomulaaksoon :)
      Sieltä löytyy vaikka mitään ihana!

      Poista

©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.