Angry Stella mansikkakakku

7.5.2014
Nuoremman prinsessan juhlissa oikein suklaisen kakun lisäksi tarjolla oli myös mansikkakakku.


Pohja:                                                                  

(18 cm irtopohjavuoka)                                
3 kananmunaa
½ dl sokeria
½ dl vehnäjauhoja

Täyte:

½ l kermaa
250 g mascarpone juustoa
½ pussi vaniljakastikejauhetta
1 l mansikoita

mansikkahilloa
                                                                               
mansikkamehua kostutukseen

1 l kermaa koristeluun
elintarvikeväriä (halutessa)


Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää jauhot siivilän läpi ja sekoita varovasti nostellen. Paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeksi levyksi.
Vatkaa kerma, lisää mascarpone juusto ja vaniljakastikejauhe. Sekoita varovasti joukkoon pakastemansikat.
Täytä kakku niin, että ensin kostutat pohjan mansikkamehulla ja levittää päälle reilusti mansikkahilloa. Levitä puolet täytteestä ja peitä toisella levyllä. Täytä toinen kerros samalla tavalla kuin ensimmäinenkin. Peitä kolmannella levyllä ja kuorruta koko kakku mansikkahillolla.
Koristele kermalla.
Kakun kuva on tehty värjätystä sokerimassasta.






4 kommenttia

  1. Ihanat kakut taas:) Ja suloisen pinkit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael! Ensi kuussa värimaailma vaihtuu, pojan synttärit tulossa!

      Poista
  2. Ihana Stella-aiheinen kakku! Ja kuulostaa taas niin hyvältäkin <3 Kumpa pian saataisi niitä mansikoita taas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon mukaan niitä tulee jo ennen Juhannusta.

      Poista

©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.