8.3.2013

Murun mustikkamuffinit/kuppikakut



♥♥♥Mahtavan hyvää naistenpäivää kaikille naisille!!! ♥♥♥


Eilen oli tulossa pikkuvieraita ja halusin yllättää heidät terveellisellä jälkiruoalla. Halusin marjoja, ja näin päätin tehdä marjamuffinsseja. Nämä sisältävät kauralesettä, siksi ne vaikuttavat terveellisiltä.
Resepti ei ole minun oma, vaan olen tallentanut sen vanhasta Elovena-kauralesepakkauksesta. Valkosuklaamousse on minun oma, mutta en vanno, että on ainutlaatuinen. :)


Ennen


Jälkeen
Muffinsiohje:

12 kpl
1 muna
1 dl sokeria
1 dl juoksevaa rasvaa
3/4 dl kauraleseitä
2 dl vehnäjauhoa
1 tl vaniljasokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 dl maitoa
2 dl mustikoita
Sekoita muna, sokeri ja rasva keskenään. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja maito. Sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi mustikat varovasti sekoittaen (lisää pakastemustikat jäisinä). Jaa taikina kahden lusikan avulla muffinivuokiin, jätä vähän kohoamistilaa. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla 15-18 minuuttia.


Valkosuklaamousse:

100 g valkosuklaata
200 g tuorejuustoa (mascarpone)
1,5 dl kermaa
Sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita tuorejuuston kanssa. Vatkaa kerma, lisää suklaajuustoseos ja vatkaa vielä hetken. Pursota muffinssien päälle.



8 kommenttia:

  1. Oikein mukavaa naistenpäivää sinulle :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Nostetaan malja:
    http://tyrniajatyrskyja.blogspot.fi/2013/03/suklainen-siiderivaahto.html

    VastaaPoista
  3. Ihania kuppikakkuja. Hyvää naistenpäivää!:)

    VastaaPoista
  4. Varmaan olivat nameja:)
    Ja vaikka naistenpäivä on jo melkein loppu ,niin toivotan kuitenkin vielä tässä hyvää naistenpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Muffinssit olivat tosi herkkullisia. Kauraleseen takia tämä on minun lempimuffinssiresepti.

    VastaaPoista
  6. Herkullisen näköisiä muffinssi/kuppikakkuja ;-) (pitäiskö niitä kutsua muppikakuiksi ? tai kupfinsseiksi ? )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen jälkeen, kun pikkusormet puuttuvat näihin, kuorrute häviää, reiät ja hampaanjäljet ilmestyy, niitä voi kutsua vaikkapa hiiren nakertajatähteeksi. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...