Schwarzwald laskiaispulla

26.2.2017


Meillä vietettiin tyttöjen kanssa pullaleivontapäivä. Jokainen sai toteuttaa oman pullaunelman, niin kuin oli Presson Paakari-kisassa pari viikkoa sitten.

Minä olen jo ystävänpäivästä lähtien unelmoinut Schwarzwald-pullista, Amra haluaisi tehdä kuningatar-vanilja kierrepullat ja Ajla on jo jonkin aikaa puhunut videosta missä ohukaiset täytetään Nutellalla ja hän halusi täyttää pullat samalla tavalla. Onneksi hiihtoloma alkoi samaan aikaan kuin minun 4:n päivän vapaat, joten aikaa riitti hyvin leipomaan meidän unelmia.

Ensin teimme taikinan vakioreseptillä (ilman kardemummaa, tietenkin!  Se on jo tuttu juttu!)

5 dl maitoa
1 pala tuorehiivaa
1 tl suolaa
1 1/2 - 2 dl sokeria
15 - 16 dl (noin 1,2 kg) puolikarkeita vehnäjauhoja
150 - 200 g voita
(2 rkl kaakaota)

1 kananmuna voiteluun

2 dl kuohukermaa
1 rkl tomusokeria
(1-2 rkl Kirsch-viinaa)
1 prk säilykekirsikoita

Nosta ainekset huoneenlämpöön muutama tunti ennen leivontaa. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva kulhoon. Lisää osa maidosta ja sekoita, kunnes hiiva on liuennut. Lisää loput maidosta, sokeri ja suola. Sekoita maitoon n. 7 dl jauhoja ja sekoita hyvin. Lisää 7 dl jauhoja ja alusta taikina. Lopuksi lisää taikinaan huoneenlämpöinen rasva. Jatka vaivausta, kunnes taikina on sileä ja irtoaa kulhon reunoista. Voit tarvittaessa lisätä taikinaan jauhoja, jos taikina tuntuu liian pehmeältä.

Tässä vaiheessa minä jaoin taikinan kolmen osaan, jokaiselle oman. Minä lisäsin omaan taikinaan kaakaota ja vaivasin niin, että kaikki kaakao imeytyi taikinaan.

Peitä taikinakulho(t) liinalla ja nosta se(ne) lämpimään ja vedottomaan paikkaan kohoamaan ainakin 20:ksi minuutiksi. Kaada taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa se sileäksi.


Ajla kauli oman taikinansa ja teki lasin avulla pieniä ympyröitä. Jokaisen keskelle hän laittoi ½ tl Nutellaa, voiteli reunat munalla ja laittoi toisen taikinaympyrän päälle.



Amra kauli taikinan isoksi levyksi, levitti päälle vadelmahilloa, sen päälle paistonkestävää vaniljakreemiä ja ripotteli jäisiä mustikoita. Ei halunnut voidella.


Minä tein vain tavallisia pullia, joista myöhemmin tein unelmani.


Nosta pullat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja peitä liinalla. Kohota pullia lämpimässä ja vedottomassa paikassa, kunnes ne ovat melkein kaksinkertaisia. Voitele pullat kananmunalla ja ripottele pinnalle raesokeria (Ajla käytti ruusuraesokeria) tai mantelilastuja.
Paista pullia uunin keskiosassa 200 asteessa 15 - 20 minuuttia.

Jäähdytetyt kaakaopullat leikataan keskeltä ja täytetään kermalla (aikuisille voi maustaa Kirsch-viinalla). Kerman päälle laitetaan kirsikoita. Ei sen kummempaa. Täydellistä ihan näin, eikö olekin?




2 kommenttia

  1. Juuri puhuin tyttärelleni laskiaispullista ja sitten näinkin tämän sinun postauksen. Onpa kauniita ja herkullisen näköisiä pullia. Kiva lisä nuo kirsikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehti hyvin jo toisen kierroksen tiistai päivälle.

      Poista

©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.